Säännöt

KONTIOLAHDEN OMAKOTIYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

  1. § Nimi, kotipaikka ja kieli

Yhdistyksen nimi on Kontiolahden Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka
ja toimialue on Kontiolahti. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
yhdistys. Yhdistys on Suomen Omakotiliitto ry:n ja sen alueellisen
piirijärjestön jäsenyhdistys. Se on suomenkielinen. Kokouksien
pöytäkirjakielenä on suomi.

  1. § Tarkoitus ja toimintamuodot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

  • valvoa omakotitalon, vapaa-ajanasunnon sekä pienkiinteistön
    omistajien oikeudellisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja
  • edistää, ohjata ja kehittää pientalovaltaista asumismuotoa sekä parantaa
    asumisviihtyvyyttä
  • vaikuttaa elinympäristön laatuun
  • edistää ja kehittää myös luonnon-, ympäristön ja kulttuuriarvojen
    suojelua.
    Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
  • pitää yhteyttä toimialansa paikallisiin viranomaisiin sekä toimielimiin
    ja järjestöihin
  • seuraa toimialaansa vaikuttavien asioiden kehittymistä paikallisella
    tasolla
  • osallistuu toimikenttänsä asioiden valmisteluun ja pyrkii ohjaamaan
    päätöksentekoa
  • valvoo alueensa järjestäytymisen kehittämistyötä
  • tukee mahdollisuuksiensa mukaan jäseniään neuvoin ja ohjein
  • edustaa jäsenkuntaansa
  • järjestää koulutus-, kulttuuri- ja yleisötilaisuuksia.
    Yhdistys voi toimintansa tukemiseksi
  • harjoittaa julkaisu- tai kustannustoimintaa
  • ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja
  • järjestää luvan saatuaan rahankeräyksiä ja arpajaisia
  • hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarvittavia kiinteistöjä ja
    osakkeita.
  1. § Jäsenyyttä koskevat määräykset

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä luonnollinen
henkilö, joka on omakotitalon, paritalon, rivitalon, vapaa-ajan asunnon
tai muun kiinteistön omistaja tai osakkeenomistaja tai henkilö, joka on

omakotitoiminnasta kiinnostunut. Yhdistyksessä voi olla varsinaisen
jäsenen kanssa samassa taloudessa asuvia perhejäseniä. Yhdistyksessä
voi olla myös kannatusjäseninä oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka haluavat
tukea yhdistyksen tarkoitusta. Varsinaiset jäsenet, perhe- ja
kannatusjäsenet hyväksyy hallitus.
Jäsen sitoutuu noudattamaan yhdistyksen sääntöjä sekä sen toimielinten
päätöksiä. Yhdistyksen kokous voi hallituksen esityksestä kutsua
kunniajäseneksi tai kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen toiminnassa
ansioituneita henkilöitä.

  1. § Jäsenyydestä eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai yhdistyksen kokouksessa
pöytäkirjaan merkittäväksi. Jäsenen erottamisesta päättää yhdistyksen
hallitus. Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi, jos jäsen on
laiminlyönyt jäsenmaksun maksamisen kuuden (6) kuukauden ajan sen
erääntymisestä lukien.

  1. § Yhdistyksen toimielimet

Yhdistyksen toimielimet ovat yhdistyksen kokous ja hallitus. Ylintä
päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Toimeenpaneva elin on
hallitus, joka voi asettaa asioiden valmistelua varten toimikuntia tai
muita tarpeelliseksi katsomiaan työelimiä.

  1. § Yhdistyksen kokoukset

Kutsu yhdistyksen kokouksiin on toimitettava jäsenille kirjallisesti,
sanomalehti-ilmoituksella tai sähköpostitse viimeistään seitsemän (7)
vuorokautta ennen kokousta. Ilmoituksen tulee sisältää kokouksen aika,
paikka ja sääntöjen 8. §:n mukaiset asiat. Kutsussa on mainittava
ylimääräisessä kokouksessa esille tulevat asiat.

  1. § Yhdistyksen kokouksiin osallistuminen

Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä
myös postitse tai tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen
avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Jäsenet kokoontuvat hallituksen kutsusta varsinaisiin kokouksiin helmi–
toukokuussa (kevätkokous) ja syys–joulukuussa (syyskokous) sekä
tarvittaessa ylimääräisiin kokouksiin. Ylimääräisen kokouksen kutsuu
koolle hallitus. Se on kutsuttava koolle yhden (1) kuukauden kuluessa,
kun yhdistyksen kokous tai hallitus niin päättää tai kun vähintään yksi
kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä vaatii sitä kirjallisesti
jonkin asian käsittelemistä varten.

Äänioikeus kokouksissa on varsinaisilla jäsenillä, kunniajäsenillä ja
kunniapuheenjohtajalla. Kokouksessa jokaisella varsinaisella jäsenellä,
kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla on yksi ääni. Perhejäsenellä
on puhe- ja läsnäolo-oikeus, mutta ei äänioikeutta.
Kannatusjäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen kokouksessa,
mutta ei äänioikeutta.

  1. § Kokouksissa käsiteltävät asiat
    Kevätkokouksessa
  • käsitellään hallituksen vuosikertomus edelliseltä toimintavuodelta,
    tilinpäätös sekä toiminnantarkastuskertomus
  • vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä
    hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  • käsitellään muut hallituksen valmistelemat tai jäsenten hallitukselle
    vähintään yhtä kuukautta ennen kokousta kirjallisesti esittämät asiat
  • valitaan tarvittaessa yhdistyksen edustajat Suomen Omakotiliitto ry:n
    liittokokoukseen ja mahdolliset ehdokkaat Suomen Omakotiliitto ry:n
    hallitukseen sekä valtuustoon.
    Syyskokouksessa
  • vahvistetaan jäsenmaksut, toimintasuunnitelma ja talousarvio
    seuraavaa toimintavuotta varten
  • päätetään hallituksen jäsenten ja toiminnantarkastajan palkkioista
  • päätetään hallituksen jäsenmäärästä
  • valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi toimintakaudeksi ja
    hallituksen jäsenet seuraavaksi toimintakaudeksi erovuoroisten tilalle
  • valitaan yhdistyksen edustajat Suomen Omakotiliiton Pohjois-Karjalan
    piirin ja paikallisjärjestön kokouksiin ja hallitukseen sekä
  • valitaan seuraavaksi toimintakaudeksi yksi (1) toiminnantarkastaja ja
    yksi (1) varatoiminnantarkastaja sekä
  • käsitellään muut hallituksen valmistelemat tai jäsenten hallitukselle
    viimeistään (1) yhtä kuukautta ennen kokousta kirjallisesti esittämät
    asiat.
  1. § Yhdistyksen hallitus

Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 4–10 varsinaista jäsentä ja 0-3
varajäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä
muut tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt. Sihteeri ja rahastonhoitaja
voidaan valita hallituksen ulkopuolelta. Hallitus on toiminnastaan
vastuussa yhdistyksen kokoukselle. Hallitus on päätösvaltainen, kun
vähintään puolet sen jäsenistä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on
läsnä. Hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen muut jäsenet valitaan
kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan, ja hallituksen jäsenistä puolet
kerrallaan on vuosittain erovuorossa. Ensimmäisellä kerralla

erovuoroiset arvotaan. Hallitus kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan
kutsusta.

  1. § Jäsenmaksu

Yhdistys kerää varsinaisilta ja perhejäseniltään vuosittaista jäsenmaksua
Suomen Omakotiliiton ylläpitämän jäsenrekisterin kautta. Perhejäsenen
jäsenmaksu on puolet varsinaisen jäsenen jäsenmaksusta.
Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä jäsenmaksua.
Yhdistys kerää kannatusjäseniltään vuosittaista kannatusjäsenmaksua.

  1. § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
Lisäksi sen voi kirjoittaa henkilö, jolla on siihen hallituksen erikseen
antama henkilökohtainen oikeus.

  1. § Toiminta- ja tilikausi

Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätösasiakirjat tarvittavine asiakirjoineen on
annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen
kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa
viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

.

  1. § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätöksiin, jotka tarkoittavat sääntöjen muuttamista, vaaditaan
yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4)
äänestyksessä annetuista äänistä.
Päätökseen, jolla yhdistys puretaan, vaaditaan yhdistyksen kokouksessa
vähintään viisi kuudesosaa (5/6) äänestyksessä annetuista äänistä.

  1. § Yhdistyksen purkaminen

Jos yhdistys puretaan, sen jäljelle jäänyt omaisuus luovutetaan Suomen
Omakotiliitto ry:lle tai yhdistyksen tarkoitusperiä edistävään toimintaan,
joka määrätään tarkemmin purkautumisesta päättävässä kokouksessa.

15 § Yleisiä säännöksiä

Kokouksissa pidetään pöytäkirjaa. Päätökset tehdään yksinkertaisella
äänten enemmistöllä paitsi 13. §:ssä mainituissa tapauksissa. Äänestys
on avoin, ellei yhdistyksen kokouksessa vähintään kymmenesosa (1/10)
äänioikeutetuista jäsenistä vaadi suljettua lippuäänestystä. Puhe- ja
läsnäolo-oikeus on henkilöillä, joille kokous sen myöntää.